Visio

Finvacon Oy:n visio on kasvaa kansainväliseksi ja Suomen merkittävimmäksi vastuullisen liiketoiminnan esikuvaksi. Tämä vastuullisuus tarkoittaa hyvien, pitkäaikaisten asiakassuhteiden ja kannattavan liiketoiminnan lisäksi mahdollisimman pientä julkisen tuen määrää, vastuunkantoa luonnosta sekä erityisesti apua tarvitsevista ihmisistä ja sellaisen työnantajan mainetta, josta työntekijämme ovat ylpeitä ja kokevat olonsa turvalliseksi.

Visiota toteutetaan tuottamalla ja tarjoamalla asiakkaille laadukkaita alihankintapalveluita sekä omia tuotteita nykyisillä toimialoilla hakien entistä aktiivisemmin osastojen välisiä synergiahyötyjä.